FEMINIINISEN LÄSNÄOLON TAIDE

 

Olen intuitiivinen taiteilija ja Flowartisti Hämeenlinnasta.

Ammennan inspiraationi luonnosta ja kollektiivisesta feminiinisestä alitajunnasta. Sen varjoista, valosta ja unohdetusta viisaudesta.

Taiteeni on virtaavaa ja pitkälle kokemuksellista.

Luon tiloja, tutkin liikettä, tunteita ja energiaa kanavoiden sitä erilaisten medioiden kautta.

Luomisprosessi on minulle enemmän tila kuin tekemistä. Se on tila jossa saan yhteyden syvimpään osaan itseäni, omaan luontooni ja voin kanavoida syvempää feminiinistä viisautta.

Työskentelen kehollisesti ja kaikin aistein.

Läsnäolo, kokemuksellisuus ja intuition kuunteleminen on tärkeä osa tekemiseni prosessia.

Näkymättömän tuominen näkyväksi on mystinen ja mielikuvitustani alituisesti kutkuttava prosessi läsnäolon voimassa värit järjestäytyvät kankaalle kuin itsestään.

Musiikki ja erilaiset äänimaailmat ovat yksi tärkeimmistä elementeistä jotka vaikuttavat sekä taiteeni taustalla, että osana sitä.

Koen erilaiset äänimaailmat väreinä, kuvina ja tunteina, joita pyrin parhaani mukaan vangitsemaan ja jakamaan myös teosteni kautta.

Näen omat maalaukseni elokuvallisina ja elokuvani maalauksellisina.

Teokset käsittelevät tunteen ja liike-energian dynamiikkaa erilaisista näkökulmista.

Miltä tunne näyttää?

Miten se liikkuu ja liikuttaa?

Teoksillani haluan puhutella myös katsojan tai kokijan tiedostamatonta osaa ja herätellä kokemaan taidetta eri tavoin.

Tietoinen feminiini on näkijä jolla on monta tapaa nähdä.

Siksi on myös monta tapaa kertoa tarina. 


Kiva kun oot täällä!

<3 Mimmi Michaela